1260390626_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Työkavereillekin tarjoilin synttärikakkua. Ihan tästä ei tullut suunnitelmien mukainen, mutta milloinkapa tulisi...

Gluteeniton 8 munan suklaakakkupohja syntyi jälleen Sunnuntai-jauhopussin kyljestä löytyvällä ohjeella. Noin desin verran jauhomäärästä korvasin tummalla kaakaojauheella. Täytteeksi halusin jotain raikasta, niinpä se maistuu päärynälle.

Väliin:

2 prk Eldorado säilykepäärynöitä rypälemehussa, pieniksi kuutioiksi leikattuna

Kostutus:

säilykepäärynöiden liemi

Täyte:

2 prk Flora Vispiä
1 prk vähälaktoosista maitorahkaa
1 dl tomusokeria
1 rkl vanilliinisokeria
2 prk vauvojen päärynäsosetta (Bona tai Piltti)

Tulipas taas otettua oppitunti marsipaanista kakun päällä... Se ei kestä montaakaan tuntia jos on kermat kakun ja kuorrutteen välissä, kreemiä sen olla pitää. Enkelin ja tähdet laitoin kakun päälle vasta aamulla onneksi, muuten nekin olisivat ihan sulaneet. Jos olisi ollut aikaa olisin tehnyt koko kuorrutteen uusiksi, mutta kun aamulla ei vaan ole.

Kun vielä kurvailin työmaalle lasten hoitopaikkojen ja koulujen kautta, yhteensä noin 50 kilsaa, oli enkeli ottanut vähän vauhtia jossain kurvissa ja liukunut marsipaanin päällä vinoon Itku

Suunnittelin tomuttelevani kultatomua marsipaanin päälle vielä, mutta suunnitelmaksi jäi. No kakku teki kauppaansa kaikesta huolimatta. Harmittaa tuo marsipaani kun enkelistäkin sain (kerrankin) ihan sen näköisen kuin oli tarkoituskin. Koristeet ovat siis kaikki marsipaania.

 1260391388_img-d41d8cd98f00b204e9800998e