Mummoni täytti 80 vuotta ja lupasin juhliin mansikkakakun. Vierasmäärä oli kuitenkin sen verran suuri ettei yksi 8 munan kakku olisi koko porukalle riittänyt, niinpä tein kaksi kakkua. Tuo 8 munan kakku on suurin mikä mahtuu kakkukupuuni, kakkujen piti nimittäin kestää yli sadan kilometrin taival autossa kesäkelissä. Siitä mansikkakakusta en kuvaa muistanut napata ollenkaan :( Se oli toteutettu kuitenkin samalla kaavalla kuin Nooran 1-vuotiskakku alla.

Mansikkakakku piti tehdä kahteen kertaan :(  Ikinä ennen en ole heittänyt kakkua menemään, nyt viskasin epäonnistuneen mansikkakakun kompostoriin kymmenen aikaan lauantai-iltana ja aloin tekemään uutta... Syynä oli Flora Vispistä tehty valkosuklaaganache. Se ei suostunut vaahdottumaan vaikka kuinka sitä vatkasin. Arvelin sen hyytyvän kun saan sen kakun väliin ja kakun kylmään, mutta ei... Kakku levisi kokonaan kun kumosin sen alustalleen koristeltavaksi. Eipä auttanut muu kuin aloittaa alusta kymmenen jälkeen illalla kun juhlat olivat seuraavana päivänä. Kakku oli valmis kahden-kolmen välillä yöllä.

Tämä toinen kakku oli vähän sellainen kokeilumalli. Täytteen tein kermavaahdosta (eli minun tapauksessani vispiä vaahdotettuna ;)), maustamattomasta tuorejuustosta ja kuutioiduista säilykepersikoista. Laitoin pari liivatetta hyydyttämään täytteen että kakku kestää kuljetuksen. Tarkkaa ohjetta en enää muista kun en tullut silloin kirjoittaneeksi sitä ylös... Mutta hyvin näytti kakku häviävän.

Kuorrutus ja koristeet ovat marsipaania, marsipaanin alla on voikreemi:

250 g margariinia (tai voita)
n. puoli pakettia tomusokeria
puoli pussia Blå Bandin Vanhan ajan vaniljakastike-aineksia
1dl maitoa

Sekoita vaniljakastike-ainekset maitoon ja jätä tekeytymään. Vaahdota pehmeä voi ja siivilöity tomusokeri. Lisää vaniljakastiketta pikkuhiljaa voi-sokeri-seokseen voimakkaasti vatkaten. Tätä kreemiä voisi käyttää hyvin pursotukseenkin ja sitä voi värjätä elintarvikeväreillä. Silloin sitä kannattaa vatkata pitkään että väri vaalenee.

1788625.jpg

Ruusuihin suihkautin vielä helmiäiskimalletta.

1788631.jpg