Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.01.2012 - 16:04

Olen päivittänyt kakkusia tänne viimeksi heinäkuussa. Siitä on puoli vuotta.

En ole todellakaan tehnyt yhtään kakkua tällä välillä.

Olen keskittynyt perheeseen, työhön, opintoihin... ja yrittänyt pitää järjestyksen juuri tuollaisena vaikka se on joskus hyvin vaikeaa. 

Olipa hauskaa tehdä kakku pitkästä aikaa!

Tämä kakku meni 6-vuotta täyttävän Adan synttäreille. Täytteenä tuttua ja turvallista lettuhilloa + tuorejuustolla ja vaniljasokerilla maustettua Vispivaahtoa. Koristeena valmis kakkukuva ja nonparelleja kaupan hyllyltä.

Ollapa jonain päivänä paljon ylimääräistä aikaa. Silloin voisi syntyä vaikka kakkukukkia! Sitä odotellessa toivottelen hyvää alkanutta vuotta kaikille!

23.07.2011 - 20:24

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet heinäkuussa. Tänä vuonna lapsille pidettiin yhdistetyt synttärit lomakuvioiden vuoksi.

Kuopus toivoi Zhu Zhu Pets-kakkua. Valmista kakkukuvaa ei löytynyt, joten maalailin kuvan marsipaanille pastaväreillä. Marsipaanilevyn alla on sokerikreemi kestävyyden takia. Kakun täytteenä on mansikkatäyte Kinuskikissalta.

Toinen pojistani toivoi Harry Potter-kakkua. Askarteli ensin itse marsipaanista Harrya, mutta luovutti lopulta ja niinpä kakkukuva lähti tilaukseen Ullanunelmasta. Kakkukuva halkeili, ehkä tämä pitäisi laittaa sokerikreemin eikä kermavaahdon päälle. Kakku on kovin tutuksi käynyt Wiener-nougatin makuinen suklaakakku.

Vanhin lapsistani  on hiukan Erilainen Nuori. Hän on jo monena vuonna halunnut synttärikakukseen voileipäkakun. Tänä vuonna poika löysi Meksikolaisen voileipäkakun ohjeen Kotiliesi-lehden seinäkalenterista. Kakussa maistuu chili, lisäksi siinä on mm. avokadoa, ananasta, paprikaa ja persiljaa.

Voileipäkakun koostumukseen olen tyytyväinen, mutta ulkonäköpuoli vaatii vielä hiomista. Näistä onkin vähemmän harjoitusta.

 

21.07.2011 - 20:20

Kummityttöni Noora täytti 4 vuotta ja toivoi synttäreilleen prinsessa-kakkua. Kakkukuva tuli Ullanunelmasta ja kukkakoristeet on tehty sokerimassasta. Äidin toivomuksesta kakun täyte maistui mansikalle: mansikka-vanilja-hilloa sekä tuorejuusto-Vispi-moussea.

18.07.2011 - 20:43

Odotettu kesäloma alkoi sekä minulla että miehelläni. Kummankin työpaikalle valmistui mansikkakakku perinteisin täyttein: tuoreita mansikoita lohkoina ja kermavaahtoa (siis vispiä + reilusti vanilliinisokeria).

Suklaaperhoset Pandan tummaa suklaata. Toisen kakun tein gluteenittomin jauhoin.

Tästä se kesä alkaa!

18.07.2011 - 19:55

Paras täytekakkupohja syntyy mielestäni näin.

4 munaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja (vaihda tarvittaessa gluteenittomiin jauhoihin)
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota (mielellään huoneenlämpöiset) munat ja sokeri. Sekoita jauhot toisessa astiassa keskenään ja kaada siivilän läpi vaahtoon varovasti sekoittaen. Paista voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa. Ohjetta voi kertoa esimerkiksi kahdella kuten minä usein teen, tuo neljän munan kakku on aikas pieni...

Muutama matkan varrella opittu niksi:

- Kun kakun pinta alkaa tummua uunissa, ei kakku ole usein vielä täysin kypsä. Laitan leivinpaperi kakun päälle, tällöin pinta ei paistu liian tummaksi. Inhoan palanutta kakkupohjaa, siis sellaista mustaksi paistunutta pintaa. Mielestäni se pilaa hyvänkin kakun maun totaalisesti. 

- Kakun kypsyyttä kokeilen pitkällä puisella grillitikulla, hammas- ja tulitikut ovat kovin lyhyitä ja sellaisesta urheilusta tulee vain palovammoja.

- Suuren kakkutaikinan kanssa käy usein niin, että se pursuilee pois vuokasta uunin pohjalle. Virittelen vuodellun vuoan sisäpuolle kaitaleet leivinpaperia lisäreunaksi ennen jauhottamista. Leivinpaperi pysyy kiinni voissa eikä taikina pääse pois vuoasta.

- Kasaan täytekakun kelmulla vuorattuun vuokaan, näin se pysyy parhaiten muodossaan. Siis näin:

Ja näin...

Ja lopulta näin:

- Pakastan täytetyn kakun lähestulkoon aina, siis yllämainitun kelmun sisällä. Kakusta tulee näin tasaisen kostea. Jos täytteessä on liivatetta, anna hyytyä kakun ensin jääkaapissa ennen pakastamista. Pakastaminen ei toimi voileipäkakuille (kokeiltu on...)! Tuoreet mansikat ovat myös poikkeus, mansikkakakkua en pakasta.

19.06.2011 - 22:51

Gluteeniton kakku hillo-vispi-tuorejuustotäytteellä. Kinuskikuorrute ei oikein onnistunut, mutta syötyä kakku tuli.

Pääsin kesäkuun alussa pistäytymään Bake & Partyn liikkeessä Helsingin Herttoniemessä ja sieltä ostin mm. nuo kullanväriset koristeet. Mukaan lähti myös pari tyllaa, pursotinpusseja ja marsipaanileikkuri (siis sellainen taikinapyörän mallinen). Onneksi oli pieni laukku reissussa mukana joten ostostenkin oli oltava pieniä ;)

14.05.2011 - 22:16

Naapurin Minttu täytti viikko sitten 6 vuotta. Hello Kitty-fani sai tietenkin Kitty-kakun.

Kakku maistui jo niin tutulle Wiener Nougatille, kuorrutus Vispiä, koristeet Candy Meltsiä ja punaista sokerimassaa.  Sinänsä aika simppeli kakku, pyöreästä kakusta muotoonsa leikattu. Naama olisi voinut Kittyllä olla vähän soikeampi mutta syötävää olisi jäänyt vähemmän.

Sankaritar itse tykkäsi kakun ulkomuodosta, mutta ei mausta. Voi harmitus sentään :( Tämä on ollut varma valinta kakun mauksi tähän asti, mutta ei siis enää...

15.03.2011 - 15:41

Isin synttärikakuksi valikoitui monta kertaa testattu ja hyväksi todettu Wiener Nougatin makuinen suklaakakku. Pohjana tavallinen kaakaolla maustettu sokerikakkupohja, täytteen ohje löytyy Kinuskikissalta.

Koristeet sokerimassaa ja pursotus mustaa Candy Meltsiä.

Pahoitteluni huonolaatuisesta kuvasta. Valoa ei ole ollenkaan tarpeeksi eikä kuvaajalla taitoa.

15.03.2011 - 15:34

Läppärin rikkoutumisen takia olin hetken aikaa pimennossa. Nyt työpöytää koristaa tuliterä kone joten langoilla ollaan taas!

Harvinaisille vieraille tein pari viikkoa sitten hyydytetyn kakun jonka kehittelin siinä leipoessani.

Pohja:

1 pkt kaurakeksejä murskattuna
50 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:

1 prk (2,5 dl) Flora Vispiä vatkattuna
1 prk Mascarpone-juustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 prk kinuskikastiketta
6 liivatetta
tilkka vettä

Kiille:

4 dl puolukkamehua
4 liivatetta
2 dl puolukoita

Murskaa keksit ja sekoita murskaan sulatettu voi. Painele seos irtovuoan pohjalle ja laita jääkaappiin hyytymään täytteen tekemisen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Vaahdota Vispi toisessa astiassa, sekoita joukkoon Mascarpone ja kinuskikastike. Yhdistä vaahdot. Kuumenna vesitilkka ja liota siihen liivatteet. Lisää vaahtoon ohuena nauhana varovasti sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään useammaksi tunniksi.

Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille. Liota liivatteen ensin kylmässä vedessä ohjeen mukaan. Kuumenna tilkka puolukkamehua ja liota liivatteet siihen. Yhdistä kylmä mehu kuumaan liivatemehuun koko ajan sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken ja laita hyytyneen kakun päälle. Suosittelen kaatamaan liivatemehun ison lusikan kautta kakun päälle (harmittaa kun en hoksannut napata tästä kuvaa...).

Ripottele lopuksi mehun sekaan puolukat ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.

Suklaareunan tekemiseen ohjeet löytyy monestakin blogista, joten en ala niitä tässä toistamaan. Kukkakoristeet sokerimassaa.

Kakku oli hyvää, tätä tehdään toistekin!

12.02.2011 - 21:50

Ohjeen näihin bongasin (vaihteeksi) Kinuskikissalta.

Kuvan tarkennus ei oikein onnistunut kun kuusi alle 10-vuotiasta odotti maisteluvuoroaan vieressä ;)

Hyvää Ystävänpäivää hiukan etukäteen!

27.12.2010 - 20:42

Tässä kuvia, kootut selitykset tulevat myöhemmin. Vuodatus ei toimi. Höh.

25.12.2010 - 14:15

Joulun kakun täytteessä maistui kotitekoinen omenasose, kaneli ja kermavaahto-vaniljarahka-yhdistelmä. Kuorrutus ja koristeet marsipaania. Lumihiutale-muotin ostin jo viime talvena mutta ei tullut tilaisuutta sitä kokeilla. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Hyvää Joulua kaikille! <3

26.11.2010 - 21:00

Kolmekymppiselle Merjalle toivottiin prinsessakakkua.

Tässä vähän sovellettu versio prinsessakakusta. Ylempi kakku on kahden munan kakku ja alempi kuuden. Molemmissa täytteenä vattuhilloa ja Vispivaahtoa kera vaniljatuorejuuston.

Vaaleanpunaisen marsipaanin alla sokeri-voi-kreemiä ohuelti, piti keksiä uusi kreemiresepti koska kakusta toivottiin vähälaktoosista. Aikaisemmin olen käyttänyt kreemiin Blå Bandin vaniljakastikeainesta apuna ja sepäs ei ollutkaan erityisen vähälaktoosinen. Koristeet sokerimassaa.

Tarkoitus oli pursotella Candy Meltseillä kakkuun teksti "Merja 30" mutta se ei vaan enää mahtunut mihinkään... Paljon onnea Merjalle!

 

14.11.2010 - 21:13

Isin suosikkikakku sisältää valkosuklaa-nougat-moussea, mustikoita ja vattuja. Sellaisen isi toivoi isänpäiväksi tänäkin vuonna.

Pursotukset ja sokerimassasta tehdyt koristeet ovat täysin isin esikoisen, 16-vuotiaan Lauran käsialaa.

31.10.2010 - 22:13

Pari viikkoa sitten yhden ystävän luona söin mutakakkua ja siitä se ajatus sitten lähti... Tänään tuli toinen ystävä kylään ja sai maistella mutakakkua, jossa maistui hennosti minttu. Vaniljajäätelöä ja vattukastiketta lisäkkeenä, ei hullumpaa! Ohje löytyi tällä kertaa Mansikkamäeltä.

Tämä muuten tasoittaa kivasti Zumbatunnin vaikutusta kalorivajeeseen... ;)

18.10.2010 - 20:19

Maailman parhaita mokkapaloja:

http://eleviina.blogspot.com/2008/04/parhaat-mokkapalat-mihin-olet-trmnnyt.html

Siniset koristeet on kookoshiutaleita, väri tulee sinisestä tomuväristä.

 

03.10.2010 - 21:28

Ihana nainen rannalla (tai vedessä). Tällä teemalla saateltiin tätini 7. vuosikymmenelle.

Toivomuksena oli vähälaktoosista kermakakkua, joten tutulla ja turvallisella linjalla valitsin väliin Dronningholmin lettuhilloa ja vaniljatuorejuustolla höystettyä Vispi-vaahtoa. Kostutus vaniljasokerilla maustetulla vedellä.

Pursotukset samaista Flora Vispiä, koristeet sokerimassaa (valkoista, värjäsin itse). Tekstin pursotin Candy Meltsillä.

Lämpimät kiitokset Aru-tädille mukavista juhlista ja paljon onnea tulevalle vuosikymmenelle tätäkin kautta!

21.08.2010 - 21:53

Iidan toivomuksesta synttärikakku oli jo tutuksi käynyt Wiener Nougatin makuinen suklaakakku. Päällysteet menivät taas helpon mukaan, pursotuksia ja valmis kakkukuva Huuto.netistä tutulta myyjältä. Paljon onnea 9-vuotiaalle Iidalle vielä tätäkin kautta!

Kakkunen suunnittelee nyt pitävänsä pienen taukosen. Aikaa ei kakkuprojekteille riitä, ei sitten niin millään. Joskus kun on valitettavasti pakko nukkuakin, vaikka yön hiljaiset tunnit olisivat parasta aikaa tehdä koristeita.

Taloon syntyi uusi perheenjäsen, kissanpentu, jonka kunniaksi pitäisi kuulemma pitää kissanristiäiset kakkuineen. Kelpaiskohan jätskikakku?

Palataan taas, huilin jälkeen!

31.07.2010 - 19:50

9-vuotta tänään täyttäneet kaksospoikani toivoivat synttäreilleen Star Wars-kakkua. Onneksi on valmiit kakkukuvat! Tämä Wiener Nougatin makuinen suklaakakku on jo kovin tuttu tässä blogissa...

Kokeilin ensimmäisen kerran Candy Meltsejä tekstin ja kuvioiden pursottamiseen. Helppo käsitellä ja lopputuloskin miellyttää. Näitä pitää saada lisää!